keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Ei lunta..

.. mutta sitäkin kirpeämpi kuvaussää!

Käytiin äitini luona maalla kyläilemässä, ja Bambikin pääsi mukaan. Harmi että aikaa loppui kesken, eikä pakkanen ja pureva viimakaan olleet kivoja kuvauskavereita. Tässä kuitenkin muutama kuvatus:


Klikkaa kuvat suuremmiksi!







Bambilla on kuvissa yllään äitini tekemä pipo ja pikkuveljeni vanhat toppahanskat sekä poro-haalari (siksi "Olen pukin suosikki"-teksti) :3 

Kun olimme kuvaamassa tiellä (viimeinen kuva), meidän ohi kulki naapuri ratsain. Ja me kun ajattelimme, että tuolla landen rauhassa ei ainakaan törmää kehenkään eikä saa aikaseksi hämmästyneitä katseita.. Noh, ei tainnut ratsastaja edes huomata koko nukkea, vaikka kokonsa puolesta se ei liene vaikeaa..

Kunhan ulkona tarkenee paremmin kuvailla, täytyy lähteä taas räpsimään. Hellyyttävä pörröpää-Bambi on ihanan kuvauksellinen, vaikka sen posettaminen onkin yhtä tuskaa. Etenkin nyt, kun sen kuminauhat ovat löystyneet ja seisomaan asettamiseen menee ikuisuus. Puhumattakaan siitä, että tyttöä saisi aseteltua jotenkin erikoisemmin..



No mutta. Kertokaahan mielipiteitä! Osa kuvista on harmittavaisesti hieman ylivalottuneita, ja osa taas hiukan alivalottuneita. Kuvanmuokkauksellahan tuon olisi helposti korjannut, mutta olen turhan laiska sellaiseen.. Ennemmin pyrin siihen että kuvatessa opin säätämään asetukset niin, että kuvista tulee valoitukseltaan samanlaisia.

Tässä vielä pari bonuskuvaa kotimatkasta! Hämmentävä näky, mutta taatusti turvallisin tapa kuljettaa nukkea! :]


Se näyttää ihan avaruuslentäjältä tuon kuuppansa kanssa..


Se siitä tällä erää! Kommentteja kehiin toverit ^^